
© Kissakirja.fi | Kaikki oikeudet pidätetään 2023 |
Itselle sopivan kissarodun valinta voi tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta? Haluaisinko kissarodun, joka muistuttaa eniten omia persoonallisuuden piirteitä vai täysin vastakkaisen puolen?
Kyse on aidosti ikään kuin kumppanin valinnasta ja kissan luonne on hyvä tuntea etukäteen suhteellisen hyvin, ennen kuin kissan ottaa hoidettavakseen.
Kun sopiva kissa sitten löytyy niin siitä on vuosiksi iloa, pitkäikäisimmistä kissoista lähemmäs 20 vuotta! Ei siis ole yhdentekevää, millaisen kissan kumppanikseen valitsee..
Pyrimme kertomaan mahdollisimman hyvin eri kissarotujen ominaisuudet, jotta voisit tehdä parhaan päätöksen kissarotua valitessasi!
Olemme koostaneet kissaroduista tietopläjäyksiä, joista pitäisi selvitä yleisellä tasolla kaikki oleellinen jokaisesta kissarodusta. Rotukuvauksissa kerrotaan kissasta yleisesti, sen historiasta, luonteesta, väristä, hoitoon ja ruokintaan liittyvistä asioista, sekä siitä, mistä rodun pentuja voi hankkia ja paljonko ne maksavat.
Kissakirjan kissaroduista kirjoitetut koosteet eivät kuitenkaan pidä sisällään tarkalla tasolla esimerkiksi erilaisia tarkkoja hoitoon liittyviä käytäntöjä, mitkä on erikseen koostettu tarkemmiksi tietoiskuiksi omina artikkeleinaan kissojen hoito -osioon.
Siellä kerrotaan tarkemmin, miten esimerkiksi korvat kannattaa hoitaa, miten turkista pitää huolta ja miten kannattaa pyyhkiä silmät.
Koostimme myös erilaisia kissan elämässä tarvittavia tarvikkeita eri osioon.
© Kissakirja.fi | Kaikki oikeudet pidätetään 2023 |